Elämme kristillisen perinteen omaavassa maassa, jossa on kaksi valtion kirkkoa. Evankelisluterllainen ja ortodoksinen kirkko ovat oikeutettuja kirkollisveron kantamiseen, joka takaa pitkälti talouden. Suomalaisista on parhaimmillaan kuulunut yli 90 % luterilaiseen kirkkoon. Osuus on vähenemään päin.
Seurakunta on paikallinen kristillinen yhteisö. Yleisesti sekoitetaan sanat kirkko ja seurakunta. Suomessa on monia ns. vapaita kristillisiä seurakuntia, joista kauimmin ovat toimineet helluntaiseurakunnat ja vapaaseurakunta. Monia pienempiä uusia kristillisiä seurakuntia on syntynyt täyttämään paikkakuntalaisten hengellisiä tarpeita. Kaikkien näiden toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen varainhankintaa myöten. Oleellista on, että jäsenistö tunnustaa omakohtaisen uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Toki valtakirkoissakin uskovia on.
Maailma muuttuu, mutta Jumalan Sana ei muutu. Seurakuntien ensisijainen haaste on välittää Raamatun uutta luovaa voimaa reviirillään. Evankeliumi antaa sisältöä arkeen ja ikuisuuteen. Seurakuntien vastuulla on, miten sitä välitetään. Rehellistä arviointia tarvitaan kaikessa toiminnassa. Ydintehtävää ei sovi syrjäyttää, vaikka muita hyviä palvelumuotoja on runsaasti. Suomalainen yhteiskunta saa olla kiitollinen kristillisen arvomaailman synnyttämästä koululaitoksesta, laajoista sosiaalisista palveluista ja monista muista kansalaisia palvelleista toimista. Myös tärkeä esirukoustyö on auttanut Jumalan varjeluksen todellisuutta Suomen yllä. Siniristilippu liehuu vielä.
Luterilaiset seurakunnat valmistautuvat uusien luottamushenkilöiden valintaan. Taloudellista ja yhteiskunnallista näkemystä tarvitaan. Ehdokkaan yhtenä kriteerinä edellytetään kristillistä vakaumusta. Jokainen vastuuseen pyrkivä voinee tutkailla sisimmässään, mitä se tarkoittaa omassa elämässä. Ehdokkuuteen riittää kirkkoon kuuluminen. Kristuksen sisäinen tunteminen on eri asia. Tästä voisivat kaikkien seurakuntien vastuulliset ammentaa valtavasti voimavaroja ja viisautta. Jo profeetta Jeremia aikanaan antoi ohjeensa kaupunkilaisille, myös seurakuntien vastuunkantajille: -Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.-
Onko älykkyys aina viisautta?
Onko älykkyys aina viisautta?
Filosofi, valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollila on älykäs nainen, jonka ajatuksista lehti kertoi. Hänen kirjoittamansa kirja ”Tulevaisuuden paranneltu ihminen ”kertoo millaiseksi me ihmiset haluamme muuttaa itsemme? Hän on kiinnostunut transhumanismista ja inhimillisten kykyjen teknologisesta kehittämisestä. Tavoite on luoda moraalisesti parempia ihmisiä, jotta vältämme tuhon.
Mutta onko kaikki älykkyys viisautta? Jumalan raamatussa ilmaisema viisaus ylittää minusta järjen päätelmät. Luojamme on antanut meille älyn ja järjen, mutta sen käyttö on vastuullamme.
Maalaislääkärin mielestä on outoa puhua, miten pysyisi ikuisesti nuorena, vahvana ja terveenä. Tähtäimessä on kuolemattomuus. Tietoisuutemme sisältö ladataan tietokoneelle tai nettiin. Teknologian kehittyessä ei kuulemma ole kaukana, että lapsi syntyy keinotekoisessa kohdussa. Eläimillä on tätä jo toteutettu. Ja sitten pyritään kasvattamaan erilaisin vippaskonstein superyksilöiden paratiisi, jossa kärsimys loistaa poissaolollaan.
Tavoitteena on panostaa ihmiseen, joka voi kehittyä aina vain paremmaksi. Oma sisäinen maailmamme voi kuulemma kehittyä rajattomasti.
Lääkärinä saanen kysyä, ovatko transhumanistit kiinni elämän realiteeteissa? Onko korkea teknologia ihmiskunnan pelastus?
Kristittynä voin ihmetellä tieteellistä ylpeyttä. Yritetään muokata ihmisestä keinotekoinen kapistus, joka on muuta kuin ihminen. Filosofin mielestä kykyjä voidaan parantaa psykedeelien avulla ja saada aikaan jopa hengellisiä kokemuksia.
Valitettavasti on olemassa paljon henkisiä, yliluonnollisia psykedeelisiä demonisen maailman kokemuksia jo nyt. Meediotilaisuuksia, spiritismi-istuntoja, piikkimatolla istumisia ja paljon muuta on tarjolla.
Niitä ei tule alkuunkaan sekoittaa aitoihin raamatullisiin hengellisiin kokemuksiin, joita ei ihminen saa aikaan. Jos Pyhän Hengen todellisuus avautuisi älyköille muuttuisi ajatusmaailma. Jumalan ja Jeesuksen rakkaus voisi saada tilaa.
Kuolemattomuutta kehittelevälle olisi avuksi Raamatun ilmoitus: Jokainen meistä tulee kuolemaan, mutta meille on luvassa iankaikkinen elämä. Taivas tai kadotus ovat todellisia vaihtoehtoja. Moni maailman älykkäimmistä tiedemiehistä on nöyrtynyt etsimään Jumalan armollista viisautta. Kristuksen sisäinen tunteminen on kirkastunut ja tie ikuiseen iloon on auennut.