Pride on englantia ja se tarkoittaa ylpeyttä. Oman sivustonsa mukaan Pride-väen moninaisuus on sitä, että kaikki voivat olla ylpeitä omasta itsestään – niin enemmistöt kuin vähemmistötkin, niin heterot, biseksuaalit, homot ja lesbot kuin cis- ja transihmiset, sinkut ja pariutuneet, iästä, ammatista, taustasta ja kotipaikasta riippumatta.
Ylimielistä ylpeyttä ja suvaitsevaisuutta on moneen lähtöön. Suomessakin kohta kaikki on ylpeiltävää normaalisuutta, paitsi vanha normaali. Poikkeavuuksia on aina, mutta miksi pienten marginaaliryhmien pitää pyrkiä määrittämään yhteiskuntamme säännöt. Minkä muun ryhmittymän asioita pyritään tasa-arvon nimissä yhtä aggressiivisesti ajamaan päätöksenteon ytimeen? Mielestäni kyse ei ole pelkästään vain Setan tai muiden marginaaliryhmien etuja ajavista toiminnoista. Intersektionaalinen feminismi ja vanhemmuuslain äskeinen hyväksyminen ovat pikkuesimerkkejä kansakuntaamme valtaavasta ideologisesta linjasta. Pääministeri Sanna Marinin osallistuminen marssiin ei yllätä. Rouva Jenni Haukion osuus kyllä yllätti.
Pohjimmiltaan on mielestäni kyse henkisestä ja hengellisestäkin taistosta. Toinen osapuoli kunnioittaa Jumalaa ja pyrkii noudattamaan hänen ohjeistustaan. Tätä Suomessa on menneinä aikoina tehty ja Jumalan varjelus on ollut kansamme yllä. Vastapuoli on sumeilemattomasti torpedoimassa Luojan suurta kunniaa. Mies ei saa olla mies, nainen ei nainen, perhe ei perhe. Jumala on ulkoistettu kouluista ja hyvää vauhtia monesta kirkostakin.
Miksi niin moni hyljeksii Raamatun Jumalan rakkaudellista totuutta? Voin kuitenkin toivoa, että Jumalan armo saisi tilaa niin pride-väen kuin muun kansankin keskuudessa. Vapauteen Kristus meidät vapautti, mutta varoitti orjuuttavista paheista. Siniristilippu on vaakarivistä kuusivärilippua puhtaampi. Ja risti on maailman tunnetuin symboli. Ei ole sattuma, että se on Suomen lipussa.
