Elämme kristillisen perinteen omaavassa maassa, jossa on kaksi valtion kirkkoa. Evankelisluterllainen ja ortodoksinen kirkko ovat oikeutettuja kirkollisveron kantamiseen, joka takaa pitkälti talouden. Suomalaisista on parhaimmillaan kuulunut yli 90 % luterilaiseen kirkkoon. Osuus on vähenemään päin.
Seurakunta on paikallinen kristillinen yhteisö. Yleisesti sekoitetaan sanat kirkko ja seurakunta. Suomessa on monia ns. vapaita kristillisiä seurakuntia, joista kauimmin ovat toimineet helluntaiseurakunnat ja vapaaseurakunta. Monia pienempiä uusia kristillisiä seurakuntia on syntynyt täyttämään paikkakuntalaisten hengellisiä tarpeita. Kaikkien näiden toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen varainhankintaa myöten. Oleellista on, että jäsenistö tunnustaa omakohtaisen uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Toki valtakirkoissakin uskovia on.
Maailma muuttuu, mutta Jumalan Sana ei muutu. Seurakuntien ensisijainen haaste on välittää Raamatun uutta luovaa voimaa reviirillään. Evankeliumi antaa sisältöä arkeen ja ikuisuuteen. Seurakuntien vastuulla on, miten sitä välitetään. Rehellistä arviointia tarvitaan kaikessa toiminnassa. Ydintehtävää ei sovi syrjäyttää, vaikka muita hyviä palvelumuotoja on runsaasti. Suomalainen yhteiskunta saa olla kiitollinen kristillisen arvomaailman synnyttämästä koululaitoksesta, laajoista sosiaalisista palveluista ja monista muista kansalaisia palvelleista toimista. Myös tärkeä esirukoustyö on auttanut Jumalan varjeluksen todellisuutta Suomen yllä. Siniristilippu liehuu vielä.
Luterilaiset seurakunnat valmistautuvat uusien luottamushenkilöiden valintaan. Taloudellista ja yhteiskunnallista näkemystä tarvitaan. Ehdokkaan yhtenä kriteerinä edellytetään kristillistä vakaumusta. Jokainen vastuuseen pyrkivä voinee tutkailla sisimmässään, mitä se tarkoittaa omassa elämässä. Ehdokkuuteen riittää kirkkoon kuuluminen. Kristuksen sisäinen tunteminen on eri asia. Tästä voisivat kaikkien seurakuntien vastuulliset ammentaa valtavasti voimavaroja ja viisautta. Jo profeetta Jeremia aikanaan antoi ohjeensa kaupunkilaisille, myös seurakuntien vastuunkantajille: -Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.-
Yleinen
Onko älykkyys aina viisautta?
Onko älykkyys aina viisautta?
Filosofi, valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollila on älykäs nainen, jonka ajatuksista lehti kertoi. Hänen kirjoittamansa kirja ”Tulevaisuuden paranneltu ihminen ”kertoo millaiseksi me ihmiset haluamme muuttaa itsemme? Hän on kiinnostunut transhumanismista ja inhimillisten kykyjen teknologisesta kehittämisestä. Tavoite on luoda moraalisesti parempia ihmisiä, jotta vältämme tuhon.
Mutta onko kaikki älykkyys viisautta? Jumalan raamatussa ilmaisema viisaus ylittää minusta järjen päätelmät. Luojamme on antanut meille älyn ja järjen, mutta sen käyttö on vastuullamme.
Maalaislääkärin mielestä on outoa puhua, miten pysyisi ikuisesti nuorena, vahvana ja terveenä. Tähtäimessä on kuolemattomuus. Tietoisuutemme sisältö ladataan tietokoneelle tai nettiin. Teknologian kehittyessä ei kuulemma ole kaukana, että lapsi syntyy keinotekoisessa kohdussa. Eläimillä on tätä jo toteutettu. Ja sitten pyritään kasvattamaan erilaisin vippaskonstein superyksilöiden paratiisi, jossa kärsimys loistaa poissaolollaan.
Tavoitteena on panostaa ihmiseen, joka voi kehittyä aina vain paremmaksi. Oma sisäinen maailmamme voi kuulemma kehittyä rajattomasti.
Lääkärinä saanen kysyä, ovatko transhumanistit kiinni elämän realiteeteissa? Onko korkea teknologia ihmiskunnan pelastus?
Kristittynä voin ihmetellä tieteellistä ylpeyttä. Yritetään muokata ihmisestä keinotekoinen kapistus, joka on muuta kuin ihminen. Filosofin mielestä kykyjä voidaan parantaa psykedeelien avulla ja saada aikaan jopa hengellisiä kokemuksia.
Valitettavasti on olemassa paljon henkisiä, yliluonnollisia psykedeelisiä demonisen maailman kokemuksia jo nyt. Meediotilaisuuksia, spiritismi-istuntoja, piikkimatolla istumisia ja paljon muuta on tarjolla.
Niitä ei tule alkuunkaan sekoittaa aitoihin raamatullisiin hengellisiin kokemuksiin, joita ei ihminen saa aikaan. Jos Pyhän Hengen todellisuus avautuisi älyköille muuttuisi ajatusmaailma. Jumalan ja Jeesuksen rakkaus voisi saada tilaa.
Kuolemattomuutta kehittelevälle olisi avuksi Raamatun ilmoitus: Jokainen meistä tulee kuolemaan, mutta meille on luvassa iankaikkinen elämä. Taivas tai kadotus ovat todellisia vaihtoehtoja. Moni maailman älykkäimmistä tiedemiehistä on nöyrtynyt etsimään Jumalan armollista viisautta. Kristuksen sisäinen tunteminen on kirkastunut ja tie ikuiseen iloon on auennut.
Saattohoito kuntoon

Eduskuntavaalien alla käydään reipasta keskustelua kaikista mahdollisista tarpeista. Puhutaan vanhusvaaleista, ilmastovaaleista ja koulutusvaaleista. Verotusta haluttaisiin keventää ja palveluita parantaa. Ja kukapa tietää tulevasta SOTEsta.
Rahareikiä julkistaloudessa riittää. Sivistyspuolella haluttaisiin pakollista varhaiskasvatusta eli esikoulun aloittamista jo viisivuotiaana, toisaalta nuoriso kampanjoi maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta ja ammatillisen koulutuksen leikkauksien perumisesta. Yliopistotkin tarvitsisivat lisää resurssia niin opetukseen kuin tutkimukseen. Ja entäs vanhukset, kotihoitoon, palvelutaloihin tarvittaisiin lisää hoitajia.
Kuolema on pelottava sana. Kuoleman kohtaaminen voi olla ahdistavaa myös hoitajalle ja lääkärille. Päättäjätkin ohittavat nopeasti tämän teeman. Kuoleva potilas ei enää äänestä. Saattohoito ei koske pelkästään vanhuksia ja syöpäpotilaita. Meillä on monia vaikeita kuolemaan johtavia neurologisia ja keuhkosairauksia sekä myös lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat hyvää oireenmukaista hoitoa sen jälkeen, kun paraneminen ei enää ole mahdollista.
Suomi on maailman parhaita maita syntyä. Sen sijaan elämän loppuvaiheen hoidossa on monia ongelmia. Henkilökunnan koulutuksessa ja osaamisessa on puutteita. Kuoleva potilas tarvitsee tehokasta oireenmukaista hoitoa, kipujen lievitystä, hellää hoivaa sekä läsnäoloa. Ambulanssiralli ja tehohoito eivät enää loppuvaiheessa ole tarpeen tai hyödyllisiä – päinvastoin niillä potilaan vointi saattaa vain huonontua.
Tuoreen selvityksen mukaan (STM raportti 2019:14) erityisesti saattohoidossa vallitsee suuri eriarvoisuus riippuen siitä, missä kunnassa potilas asuu. Erikoistuneet saattohoitoyksiköt eivät ole kaikkien potilaiden tavoitettavissa. Joko matka on liian pitkä tai sitten maksusitoumusta saattohoitokotiin ei anneta. Myöskään kotisairaala-toiminta ei ole tasa-arvoisesti ja laadukkaasti toteutettu eri puolilla maata. Saattohoitopotilas tarvitsee apua 24/7, voimakkaat kivut ja muut oireet eivät noudata virka-aikaa. Eikä omaistenkaan tuki ole riittävää.
Nyt on aika tehdä arvovalintoja. Löytyykö yhteiskunnastamme inhimillisyyttä, lämpöä ja armoa elämän loppuvaiheen hoitoon. Tässä ei nyt tarvita suuria rahoja. Ambulanssiralliin ja päivystysrumbaan kuluvat rahat pitäisi käyttää hyvään saattohoitoon. Laadukas saattohoito ja arvokas kuolema pitää olla meidän jokaisen saatavilla.
Tehdään näistä saattohoitovaalit
Toiminnanjohtaja
Kati Myllymäki
Suomen Lääkäriliitto
Yrittäjät luovat työtä ja kasvua

Millainen maa on se Suomi, johon herätään kevään eduskuntavaalien jälkeen? Suomen Yrittäjien ehdotuksilla rakennamme yhteiskuntaa, joka on maailman paras paikka yrittää ja jossa riittää työtä ja hyvinvointia.
Yrittäjyys on Suomen vahva kivijalka, koska yrityksissä luodaan kasvua ja työpaikkoja. Suomeen on jo syntynyt 120 000 uutta työpaikkaa tällä hallituskaudella, ja valtaosa näistä pk-yrityksiin. Tätä kehitystä pitää jatkaa.
Me Yrittäjissä haluamme tehdä 2020-luvusta yrittäjyyden vuosikymmenen. Kestävän kasvun avulla saamme työllisyysasteen nostettua 80 prosenttiin, jota ilman hyvinvointivaltio ei toimi. Ikääntyvästä väestöstä huolehtiminen, sivistys, puolustus ja ilmastotalkoot edellyttävät vakaata ja kestävää taloudellista kasvua.
Maailman paras maa yrittäjille
Tällä hetkellä Suomi on Maailman yrittäjyysvertailussa (Global Entrepreneurship Index) sijalla 12 ja Euroopassa sijalla 9. Suomen Yrittäjät tavoittelee sitä, että Suomesta tulee maailman paras maa yrittäjille.
Suomi tarvitsee kannustavan verojärjestelmän, joka tukee yrittäjyyttä, riskinottoa ja työllistämistä. Verotuksella voidaan suuresti vaikuttaa yrittäjän motivaatioon ja kykyyn kasvattaa yritystään. Myös turhasta yrityssääntelystä luopuminen ja kansainvälistymisen tuki lisäävät kasvua.
Valtion tulee torjua ilmastonmuutosta kehittämällä verotusta ja päästökauppaa. Myös uuden teknologian ja kiertotalouden keinoja tulee käyttää kekseliäästi ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Pidetään kaikista huolta
Muutoksia tarvitaan myös työpaikoilla: paikallinen sopiminen on nykyaikaa ja tulevaisuutta. Joustavuutta lisäämällä syntyy lisää työpaikkoja.
Yrittäjän hyvinvointi heijastuu koko yrityksen menestykseen. Yksin ei yrittäjäkään pärjää. Nykyään on myös tavallista, että yrittäjän, palkansaajan ja opiskelijan roolit risteävät, ja myös tähän tulee sosiaaliturvamme mukautua.
Jos yrittäjä epäonnistuu, tästä ei tule rangaista vaan auttaa yrittäjä uuteen alkuun. Nykyisin yrittäjä kohtaa konkurssin tai tilapäisen kriisin jälkeen monenlaisia esteitä uuden yritystoiminnan aloittamisessa. Suomella ei ole varaa menettää yhtään yrittäjää.
Tarvitsemme lisää työvoimaa
Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa myös maan rajojen ulkopuolelta. Ulkomaisen työvoima palkkaamista on helpotettava. Yrittäjiksi pyrkivien maahanmuuttajien kotoutumista ja kieliopintoja tulee tukea niin, että he pääsevät nopeammin kiinni elinkeinoonsa ja suomalaiseen yhteiskuntaan.
Elinikäisen oppimisen idea on vietävä todelliseen elämään: oppilaitosten ja yritysten yhteistyöllä lisätään kykyämme kouluttaa oikeanlaisia osaajia muuttuvan työelämän tarpeisiin.
Yritykset eivät tule toimeen ilman työvoimaa. Siksi sosiaaliturvan uudistus tulee Suomen Yrittäjien mielestä toteuttaa niin, että työnteko kannattaa aina.
Mikael Pentikäinen
toimitusjohtaja
Suomen Yrittäjät
Keijo Leppänen
Uutisankkuri ja kirjailija:
Keijo Leppänen on tuttu vieras suomalaiskodeissa – ura MTV3:n uutisankkurina on jo lähes 20 vuoden pituinen. Vapaa-aika kuluu mm. kirjoja tehden ja lasten liikuntaharrastusten parissa. Maikkarille hän päätyi vuonna 1993.
Keijo Leppänen sitä edelsi työskentely mm. Ilkassa ja Uudessa Suomessa.Viime vuosina uutismies on laajentanut työsarkaansa kirjojen puolelle: häneltä on ilmestynyt jo viisi kirjaa ja uusi on tekeillä. Teoksissaan Keijo Leppänen on käsitellyt pääosin omaan elämäntilanteeseensa liittyviä aiheita kuten miehen elämää, parisuhdetta, isyyttä ja uskoa. Ensimmäinen kirja oli vuonna 2000 julkaistu Kurja hurskaus, joka voitti Vuoden 2000 Kristillinen kirja -kilpailun yleisöäänestyksen. Rohkeita ja omaperäisiä ajatuksia sisältävä kirja tarjoaa monenlaisia uusia näkökulmia mm. kristilliseen arvokeskusteluun ja mietittävää niin epäilijöille kuin uskon sankareillekin.
Kirjoista palautetta
Vieläkin laajempaa julkisuutta sai vuonna 2002 ilmestynyt Isyystesti, jossa Keijo Leppänen kirjoittaa omista isyyden kokemuksistaan ja tuntemuksistaan. Mukaan mahtuvat kaikki lapsiperheen arjen ilot vaipparalleista korvatulehduskierteisiin. Pari vuotta myöhemmin Leppänen kirjoitti suomalaisen miehen elämää ja luonteenpiirteitä käsittelevän Naisten miehiä -kirjan ikään kuin isyyskirjan jatko-osaksi. Kirjoissaan Leppänen puolustaa perhettä ja tuo esiin näkemyksensä siitä, että molemmilla vanhemmilla on oma ja erilainen paikkansa perheessä: puolisoiden tulisi arvostaa toisiaan ja toistensa ominaisuuksia. Hän kertoo olevansa hämmentynyt siitä, miten paljon palautetta kirjoista on tullut. ”Erityisesti Isyystesti-kirjaan liittyen palautetta tuli valtavasti. Kirja teki minusta tavallaan isyyden puolestapuhujan, vaikka en tehnyt mitään kummallista: kirjoitin yhden kirjan niistä samoista isyyden kokemuksista, jotka ovat tuttuja miljoonille suomalaisille”, Leppänen toteaa.
Kirjoittaminen intohimona
Päätyöltä eli uutistenluvulta jää hyvin aikaa sekä perheelle että kirjoittamiselle: vaikkaankkurin työpäivät ovat pitkiä, niitä on Leppäsen mukaan tavallisesti vain 3-4 viikossa. ”Työpäivämme alkaa usein ennen puoltapäivää, ja pois saa lähteä, kun punainen valo sammuu kameran päältä eli suurin piirtein 20 yli kymmenen illalla. Viikonloppuvuorossa tehdäänkäytännössä aika lailla putkeen töitä perjantaista sunnuntaihin – yöt käyn toki viikonloppuisinkin kotona nukkumassa.” Tiiviin työnteon vastapainoksi vapaa-aikaakin on riittävästi. ”Suurin osa vapaa-ajasta kuluu perheen kanssa ja lasten liikuntaharrastusten parissa, mutta kun lapsille tulee uni silmään illalla, ja minulla on kirja tekeillä, niin sitten menen koneen äärelle. Varsinkin jos ei tarvitse lähteä töihin aamulla. Kirjoittaminen on minulle intohimoinen vapaa-ajan viettotapa.”
Usko vaikuttaa arjessa
Vaikka Leppänen kokeekin tekstin syntyvän helposti, omasta elämästä kirjoittaessa on pantava itsensä ja läheiset ihmiset peliin. Erityisesti vaimon rooli on ollut kirjoissa monin paikoin näkyvä. Käsikirjoitusvaiheessa rouva yleensä vähän säikähtää ja kiemurtelee, mutta ennen pitkää hän aina irrottaa otteensa punakynästä. Parisuhteen pohjana on Leppästen perheessä yhteinen kristillinen arvopohja, joka näkyy ja vaikuttaa niin aikuisten kesken kuin lasten kasvatuksessakin, omalla arkisella tavallaan. ”Usko ei ole mikään avioliiton onnistumisen tae, mutta kyllä sen ilman muuta parisuhdetta vahvistavaksi tekijäksi lasken. Monta kiistaa vältetään, kun elämää katsotaan suunnilleen samasta vinkkelistä ja perusarvot ovat vanhemmille yhteiset.” Jokapäiväisessä perhe-elämässä uskon näkökulma tulee Keijon mukaan esille useimmin yhteisten iltarukousten myötä. ”Iltarukous lienee edelleen yleinen käytäntö suomalaisissa perheissä. Siihen mekin panostamme. Tuttujen rukousten sekaan yritämme ottaa mukaan jotain henkilökohtaisempaakin ainesta. Uskon lasten kokevan olonsaturvalliseksi, kun vanhemmat juttelevat Jumalalle tuttavallisesti.” Jumalanpalveluksissa Leppäsen perhe pyrkii käymään muulloinkin kuin juhlapyhinä. ”Monenlaisissa jumalanpalveluksissa, keskimäärin ehkä kerran kuussa. Jouluna ja pääsiäisenä korostetaan lapsille ja itselle kristinuskon perusprinsiippejä. Ilman Jeesuksen syntymää ja ristinkuolemaa koko usko olisi vailla pohjaa. Televisiotyössään ja kirjoissaan Keijo ei koe tarvetta erityisesti korostaa uskon näkökulmaa, vaikka ei peittelekään sitä, että on kristitty. ”Oma uskonkäsitykseni on hieman kuin tikkataulu: napakympissä on Kristuksen sisäinen tunteminen ja sen ulkopuolella kerroksittain kaikki muu turhempi aines, kuten uskonnollisuus ja perinnäissäännöt.”
Sakari Orava
Oravien asuessa70-luvulla Kokkolassa oli kaupungissa voimakasta hengellistä liikehdintää. Puhuttiin ”Mersu-herätyksestä”, jonka kautta tuli paljon julkisuuden henkilöitä uskoon. Tämä herätys tempaisi myös Airi ja Sakari Oravan mukaansa. Vaimo tuli ensin uskoon vuonna 1979 ja kuukauden kuluttua tästä Sakari teki myös oman ratkaisunsa. ”Ei siinä mitään dramatiikkaa ollut. Erään tilaisuuden lopussa kysyttiin, että haluaako joku pyytää syntinsä anteeksi. Menin salin etuosaan rukoiltavaksi. Siellä tein ratkaisuni ja jätin elämäni Jeesukselle, kuvailee Sakari. Uskoontulo merkitsi lääkärismiehelle paljon. Uskon kautta hän on saanut voimaa vaativaan työhönsä. Rukouksesta on tullut myös luonnollinen osa hänen elämää. ”Rukouksesta on tullut sellainen tapa, että sitä rukoilee töihin mennessä autossa, ennen leikkauksen aloittamista ja potilaiden tapaamista. Se on aivan kuin hengittämistä. Siinä jättää koko ajan automaattisesti asioitaan Taivaan Isän huomaan.”
Olympialaisissa ylilääkärinä
Sakarin ura on kuljettanut häntä monissa mielenkiintoisissa tehtävissä, kuten Suomen Urheiluliiton lääkärinä. Tässä tehtävässä hän viihtyikin peräti kolmekymmentä vuotta. Hän toimi kesäkisojen olympiajoukkueen ylilääkärinä Soulissa v. 1988, Barcelonassa v. 1992, Atlantassa v. 1996 ja Sydneyssä v. 2000. ”Jo nuorena tein maajoukkuelääkärin reissuja Urheiluliiton kanssa. Tämä olympiakomitean lääkärin hommahan tarkoitti taas kaikkien urheilijoiden ylilääkärinä olemista. Tietysti siellä oli myös muita isen
Reilu 10 vuotta sitten Sakari Oravan pakeille lensi jalkapallon megatähti David Beckham, jonka akillesjänne oli vaurioitunut .Tapaus nostatti suuren mediakohun. Turun Mehiläisen sairaalan ympärillä pyöri toimittajia kuin herhiläisiä. Sairaala joutui palkkaamaan turvamiehiä pitääkseen innokkaimmat fanit loitolla huippujalkapalloilijasta. David Beckham toipui erittäin hyvin leikkauksesta. Euroopan hienoa peliuraansa pallotaituri jatkoi USA:n Los Angelesissa
Sakarin ura on kuljettanut häntä monissa mielenkiintoisissa tehtävissä, kuten Suomen Urheiluliiton lääkärinä. Tässä tehtävässä hän viihtyikin peräti kolmekymmentä vuotta. Hän toimi kesäkisojen olympiajoukkueen ylilääkärinä Soulissa v. 1988, Barcelonassa v. 1992, Atlantassa v. 1996 ja Sydneyssä v. 2000.
”Jo nuorena tein maajoukkuelääkärin reissuja Urheiluliiton kanssa. Tämä olympiakomitean lääkärin hommahan tarkoitti taas kaikkien urheilijoiden ylilääkärinä olemista. Tietysti siellä oli myös muita lääkäreitä. Vastuu jakautui useammalle, eikä tehtäviä tullut yhdelle liikaa.”
Olympialaistapahtumia on kiva muistella. ”Ihan hieno ja mukava hommahan se oli. Niistä ajoista on jäänyt paljon erilaisia mukavia muistoja mieleen. Soulin kisoista jäi erityisesti Tapio Korjuksen voittama olympiakulta. Sen voittaminen ei ollutkaan aivan yksinkertainen juttu.”
Kisoissa keihäänheittäjä Korjuksella oli ongelmia jalkansa kanssa. Vaiva oli juuri kuvattu ultraäänilaitteella. Korjus kysyi Sakarilta, mitä kuvassa oli näkynyt.
”No, enhän minä voinut masentaa Korjuksen mieltä ja sanoa, että siellä on pahanlaatuisen näköinen revähtymä. Hän oli päässyt juuri keihäänheiton loppukilpailuun. Sanoin vain, että ei siellä mitään kummempaa ole. Siitä vaan heittämään!”
Kesken kisan Korjuksen jalkaan tuli kramppi. Näin Sakarille aukeni tilaisuus mennä antamaan jalalle ensiapua.
”Venyttelimme jalkaa ja laitoimme kylmää. Sanoimme, että mene vain heittämään loputkin heitot!”
Tapio Korjus jätti yhden kierroksen väliin. Sitten hän heitti kaksi heittoa, ja jälkimmäisellä heitollaan peittosi kisan johdossa olleen Tsekin Jan Železnýn. Olympiakultaa tuli pohjalaismiehelle.
Mersu-herätyksen kautta uskoon
Oravien asuessa 70-luvulla Kokkolassa oli kaupungissa voimakasta hengellistä liikehdintää. Puhuttiin ”Mersu-herätyksestä”, jonka kautta tuli paljon julkisuuden henkilöitä uskoon. Tämä herätys tempaisi myös Airi ja Sakari Oravan mukaansa.
Vaimo tuli ensin uskoon vuonna 1979 ja kuukauden kuluttua tästä Sakari teki myös oman ratkaisunsa.
”Ei siinä mitään dramatiikkaa ollut. Erään tilaisuuden lopussa kysyttiin, että haluaako joku pyytää syntinsä anteeksi. Menin salin etuosaan rukoiltavaksi. Siellä tein ratkaisuni ja jätin elämäni Jeesukselle, kuvailee Sakari.
Uskoontulo merkitsi lääkärismiehelle paljon. Uskon kautta hän sai voimaa vaativaan työhönsä. Rukouksesta tuli luonnollinen osa hänen elämäänsä.
”Rukouksesta tuli sellainen tapa, että rukoilin töihin mennessä autossa, ennen leikkauksen aloittamista ja potilaiden tapaamista. Se oli aivan kuin hengittämistä. Siinä jätti koko ajan automaattisesti asioitaan Taivaan Isän huomaan”, kirurgi muisteli työuran voimavaraa.
Olympiamatkoillaan Sakari Orava ei hoitanut pelkästään kilpailijoiden fyysistä puolta, vaan matkoilla avautui myös henkeviä keskusteluja.
”Kilpailijoilla on paineita, kun maailman suurin urheilutapahtuma on edessä. He miettivät, että onnistuvatko vai eivät. Tämä aiheuttaa sen, että mietitään vähän syvällisemmin erilaisia asioita ja näin keskusteluja on syntynyt. Lisäksi kisojen aikana on järjestetty hengellisiä tilaisuuksia.”
Myös monet maailmantähdet tulivat tietämään huippulääkärin omakohtaisen uskon . Kirurgi ei pelännyt kertoa , että monasti muisti potilaita rukouksin . Itselleen hän pyysi viisautta ja taidollisuutta avun antoon. Hänelle ei jäänyt epäselväksi, että Jumala auttoi monissa käytännön toimissa.
Potilaita laidasta laitaan
Urheilukirurgi Orava oli hyvin kysytty mies niin Suomessa kuin ulkomailla. Asiakkaita oli tavallisesta kuntoilijasta huippu-urheilijoihin. Jalkapalloseuroista mm. Liverpool, Juventus, Real Madrid ja Barcelona lähettivät jalkapalloilijoitaan Oravan hoidettavaksi. Hän kävi myös leikkaamassa ja konsultoimassa Roomassa, Madridissa ja Barcelonassa.
Huippukirurgin potilaina ovat olleet Beckhamin lisäksi mm. huippupalloilijat Didier Deschamps ja Joseph Guardiola . Juoksijalegendat Etiopian Haile Gebreselassie, USA:n Merlene Ottey ja Namibian Frank Fredericks ja monet muut kansainväliset tähdet tuliovat autetuiksi. Luottolääkärin veitsi auttoí niin Tiina Lillakia, Tommi Evilää ja Anne-Mari Kiekaraa( os.Sandell)) sekä lukuisia muita tunnettuja ja tuntemattomia suomalaisia.
Ortopedin maine oli kiirinyt myös joillekin valtion johtajille. Belgradiin mies lennätettiin operoimaan Serbian presidenttiä. Bahrainin prinssi ja Dubain sheikki poikkesivat Suomessa leikkauspöydällä.
Vuonna 2020 viimeiset leikkaukset suorittanut ortopedi muistelee, että potilaita on ollut 53 maasta. Hän teki operaatioita 11 eri maassa kymmenissä eri sairaaloissa.
Huippuahkera mies kerkesi leikkaustoiminnan lisäksi paneutumaan tutkimustyöhön jo kandidaattiajoista lähtien. Useat sadat julkaisut poikivat niin kansainvälisiä esitelmöintimatkoja kuin kotimaisia nuorten kollegojen ohjaamisia.
Kiireet alkavat helpottamaan
Työntäyteisinä vuosina vapaa-aikaa jäi niukalti. Työn lomassa mies kerkesi kuitenkin keräämään voimia vaativaan työhönsä .”Hengellisissä tilaisuuksissa sai ladata akkujaan. Ei tätä työtä olisi jaksanutkaan, ellei Taivaan Isän apu olisi koko ajan mukana. Niin paljon oli jatkuvasti vaativia leikkauksia.”
Kätevän kirurgin harrastuksina ovat olleet pienimuotoinen kuvanveisto, piirtäminen sekä maalaaminen .Piirtämistaidosta on ollut hyötyä myös lääketieteen alalla. Mies teki paljon kuvituksia omiin ja työryhmänsä julkaisuihin.
Tulevia aikoja varten Sakari Orava on vaimonsa Airan hakeutunut lähemmäs kahden lapsen perheitä. Kotipaikaksi valittiin Kauniainen. Sitä edelsivät vuodet Naantalissa presidentin Kultarannan vastarannalla. Sieltä käsin ahkera kirurgi jatkoi vaativaa työtään Turussa 75 vuotiaaksi asti . Kaikki lukijat ovat varmaan samaa mieltä, että kirurgi on professorin arvonimensä ansainnut. Myös aiempaa kevyemmät eläkepäivät ahkeralle ammattimiehelle mieluusti suodaan.
Kirurgin puukko ei enää heilu, mutta haasteita riittää. Vaimonsa kanssa Sakari mielellään rohkaisee kanssaihmisiä etsimään elämän tärkeintä asiaa ,suhdetta Jumalaan .Jeesuksen vastaanottaminen on tie tähän. – Olen leikannut ja auttanut maailman huippuja. Se on ollut hienoa. Mutta hienointa on se , että saa olla armosta pelastettu Jumalan lapsi. Ei tarvitse pelätä elämää eikä kuolemaa, toteaa lopuksi Sakari Orava.
j