– Koko lapsuuteni vietin Pohjois-Savossa, Lapinlahden pienellä sivukylällä, jossa asuin yhdessä perheeni kanssa. Mummoni hoiti rintamiesmökkiin rakennettua puhelinkeskusta, jonka takana oli useamman syrjäkylän puhelinlinjat.
-Äitini työskenteli naapurikaupungissa kieltenopettajana, ja huonojen liikenneyhteyksien vuoksi pääsi luoksemme viikonlopuiksi ja lomiksi. Vanhempieni tiet olivat erkaantuneet jo aiemmin, joten tuohon aikaan subjektiivisten päivähoito-oikeuksien puuttuessa luontevinta minulle oli asua mummoni luona. Perheeseeni kuului myös mummoni kehitysvammainen kasvattitytär Liisa, josta tuli minulle kuin isosisko.
-Näin muistelee Sari Essayah, kävelyn maailmanmestari 1993.
Kodin eväät elämälle
-Mummoni tunsi työnsä kautta alueen ihmiset ja oli monella tapaa yhteisössään luotettu ihminen. Hän oli varhain leskeksi jäätyään tehnyt myös pientilallisen raskasta fyysistä työtä ja opetti, että nainen voi tarttua myös ns. miesten hommiin; vasara ja kirves pysyivät hänenkin kädessä.
Myös äitini oli omaksunut saman työtelijäisyyden, ja ainahan sitä maalla tekemistä riitti – peruna- ja kasvimaan hoidosta marjastamiseen ja sienestämiseen. Äitini siirsi minuun rakkauden lukemiseen kantamalla viikonlopuiksi kassikaupalla kirjastosta lastenkirjoja, joita luki minulle.
Nyt jo edesmenneen kasvattisisareni Liisa kautta vammaisten kokemat haasteet olivat läheltä elettyä arkea. Tuhon aikaan maaseudulla saatettiin vielä vammaisia perheenjäseniä hävetä, jopa piilotella. Lapinlahden kehitysvammaisten tukiyhdistys mursi kuitenkin ennakkoluuloja, ja joka kesä tehtiin perheiden yhteisiä virkistysmatkoja aina ulkomaita myöden. On tärkeää oivaltaa, että vammaisuus ei ole virhe ihmisessä, vaan samanlainen ominaisuus kuin vaikka silmien väri.
Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Tämän arjessa eletyn arvon lisäksi kotoa välittyi ahkeruus, luotettavuus, rehellisyys, heikommista huolehtiminen ja toisten auttaminen.
Urheilu kasvattaa
Urheiluseuran toimintaan menin mukaan koululaiskilpailujen kautta. Lapinlahden Vedossa kaikki harrastivat monipuolisesti eri lajeja, kesällä yleisurheilua ja talvella hiihtoa. Muutama vuosi myöhemmin kuvioihin tuli kilpakävely. Silloin ajattelin, että olisi hienoa, jos pääsisin joskus aikuisten maajoukkueeseen edustamaan Suomea.
Hyvät harrastukset ja mielekäs tekeminen vahvistavat jokaisen lapsen ja nuoren itsetuntoa ja auttavat tekemään itsenäisiä, elämää tukevia ratkaisuja. Siksi olen nykyäänkin halunnut olla urheilupäättäjänä mukana nuorten urheiluharrastuksen tukemisessa.
Urheilu-uran myötä opin pitkäjännitteisyyttä, kurinalaisuutta ja tavoitteellisuutta. Opin voittamista ja häviämistä, niin menestyksen kuin menetyksen vastaanottamista. Elämässäkin vähintään toinen jalka täytyy olla maassa. Ihmisellä on oltava realistisia osatavoitteita ja hänen tulee ymmärtää omat rajansa-
Politiikan opit
-Jo kouluaikana olin aktiivisesti mukana yhteisessä vaikuttamisessa ja toimin mm. tukioppilaana ja oppilaskunnan puheenjohtajana. Kunnallisvaalien myötä paikka aukesi jo 19-vuotiaana nuoriso- ja raittiuslautakunnassa, jossa hoidettiin monia nuorten elämään konkreettisesti vaikuttavia asioita, mm. jaettiin toiminta-avustuksia ja rakennettiin nuorisotilat. Vaikuttamisesta jäi hyvä mieli, mutta huippu-urheiluvuosina politiikka sai jäädä sivuun.
– Uskoontulon myötä Kristillisdemokraatit – tuolloin vielä Kristillinen Liitto – tuntui oikealta vaihtoehdolta. Sen tulee rakentaa yhteiskuntaa kristillisille arvoille. Valitettavasti liian moni nykysuomalainen halveksii kestävintä arvomaailmaa. Kristillisten arvojen tulisikin välittyä sellaisina yhteiskunnallisina periaatteina, että eri elämänkatsomuksista tulevat voivat kunnioittaa niitä. Politiikan luottamustoimet ovat vuosien varrella vieneet kunnanvaltuustosta Arkadianmäelle ja Brysseliin asti. Edelleen ajatus lähimmäisyhteiskunnasta, jossa kannetaan vastuuta lähiyhteisöstä ja luomakunnasta, innoittaa minua, ja sen eteen haluan työtä tehdä.-
Elämän voiman lähteitä
– Puolisoni Roopen löysin harjoitusleiriltä Espanjasta. Ensin meitä toivat yhteen innostus urheiluun, pian yhteinen usko ja rakkaus. Häitä vietettiin 1991 Lapinlahdella. Puolisoni on ollut tärkein tukeni läpi urheilu-uran ja politiikan parissa toimiessani. Perheeseemme kuuluvat myös kaksi aikuistunutta tytärtä.
Elämässä on ollut tilanteita, joiden kautta on oppinut näkemään oleelliset asiat. Olemme kokeneet myös läheisten ihmisten menetyksiä. Omakohtaisen pahanlaatuisen sairauden voittaminen on suuri kiitosaihe. Uskon lisäksi perhe ja ystävät antavat minulle voimaa. Luonnossa liikkuminen on minulle ollut tärkeää jo pienestä pitäen. Hyvät unenlahjat ovat epäilemättä vahvuuteni. Levollisuudesta ja rauhasta etsin uusia voimia arjen kiireen keskelle.-
Uskosta elämän punainen lanka
-Lapsena kävin kylän muiden lasten tavoin pyhäkoulussa ja kotoakin omaksuin sen, että uskonasiat ovat elämässä kunnioitettavia juttuja. Myös rippikoulusta pidin, ja kavereiden perässä toimin isosenakin. Vähitellen lapsenusko kuitenkin muokkautui enemmänkin vain positiiviseksi asenteeksi kristinuskoa kohtaan ja armon kokemisen omakohtaisuus puuttui.
Vaasassa kauppakorkeakoulussa opiskellessa tutustuin opiskelukaveriin, joka ohjasi henkilökohtaiseen uskoon. Asiaa kypsytellessä meni parisen vuotta. Kun olin tehnyt ratkaisuni, liityin helluntaiseurakuntaan. Usko muutti suhtautumistani moniin asioihin ja siitä tuli elämän tärkein asia. Kyse ei enää ollut vain jonkin hyvänä pitämisestä ja elämänkatsomuksesta, vaan koko elämän pohjasta ja pelastuksesta. Jeesuksen sovitustyön tähden me rikkinäiset ja keskeneräiset kelpaamme, koska mitta on täytetty puolestamme. Vakaumukseni on auttanut eteenpäin niin kilpaurheilussa, perhe-elämässä kuin politiikan vaikeissa ympyröissä.
-Usko on luja luottamus siihen , mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan , mikä ei näy-Näin siteeraa raamattua entinen huippu-urheilija, nykyinen Suomen Olympiakomitean jäsen.
Roopen vaimo, kahden tytön äiti ja yli puoluerajojen arvostettu kansanedustaja on monen mielestä parhaita puoluejohtajia Suomessa. Brysselin kierroskin on takana.
-Sarin kaltaisia rauhallisia, asiantuntevia , tervehenkisiä päättäjiä suomalaisessa yhteiskunnassa saisi olla paljon enemmän. Heitä saisi olla yli puoluerajojen, pohtii varmasti moni suomalainen.